SOLin kevätkonsertti Balderin salissa perjantaina 7.6.2019 klo 19

Savolaisen Osakunnan Laulajien Kirjokansi-konsertti on ylistyslaulu luonnolle. Laulamme sydämestämme kiitosta ilmalle jota hengitämme, humiseville metsille ympärillämme, voimalla pauhaaville vesille: planeetalle, joka mahdollistaa elämämme ja joka on meidän kotimme.

Konsertissa kuulija voi pysähtyä ihmettelemään kanssamme luontoa, joka pukeutuu puhutteleviin runoihin, riipaisevan kauniisiin sointuihin sekä ihmisäänen lämpöön ja aitouteen. Haluamme herätellä toinen toisiamme kohtaamaan yhteisen haasteemme: ilmastonsuojelu vaatii nyt konkreettisia tekoja. Yksi meidän teoistamme on laulaa ja sitä kautta puhua, koskettaa ja tuoda toivoa.

Kirjokansi soi musiikkia eri aikakausilta renessanssista tämän päivän sävelkieleen, kotimaisista taitureista ulkomaisiin säveltäjiin. Konsertin yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tukea WWF:n työtä luonnon suojelemiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Sanalla ”kirjokansi” voidaan tarkoittaa niin taivaankantta kuin Kalevalan Sampoa, ihmeitä ja rikkauksia jauhavaa konetta. Luonto on tarjonnut meille ihmeitään ja rikkauksiaan, ja nyt on meidän vuoromme kantaa sille kiitoksemme. Konsertissa kuullaan myös Kirjokansi-niminen improvisaatioteos, jonka SOL:n taiteellinen johtaja, konsertin koonnut Sabrina Ljungberg on säveltänyt kuorolle tätä nimenomaista konserttia varten.

Lämpimästi tervetuloa konserttiimme ja ihanaa kevään aikaa!

7.6.2019 klo 19
Balderin sali, Aleksanterinkatu 12
Liput: 15e/8e (opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), konsertin ovelta

P.S. Esiinnymme myös keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa maanantaina 3.6. klo 18:30.