SOLin koelaulut 3. ja 10.9.

Kiinnostaako laulaminen iloisessa opiskelijakuorossa?

Savolaisen Osakunnan Laulajat eli tuttavallisemmin SOL hakee uusia innokkaita laulajia kaikkiin äänialoihin syksyn koelauluissa. Koelaulut järjestetään torstai-iltoina 3.9. ja 10.9.
Savolaisen Osakunnan Laulajat on perinteikäs, reilun 30 hengen kokoinen sekakuoro, jossa korkea taiteellinen taso, osakuntakuoron sosiaalisuus ja iloinen ilmapiiri kulkevat käsi kädessä. Kuoroamme luotsaa Sabrina Ljungberg (MuM). Kuoro harjoittelee torstaisin kello 18-21 Uuden ylioppilastalon 6. kerroksessa eli Vinnillä (Mannerheimintie 5 A). Syksyllä treenaamme muun muassa jouluohjelmistoa perinteikkäälle Savon joulukiertueellemme, ja kevätkaudella 2021 luvassa on Carmina Burana -produktio yhdessä Akateemisen puhallinorkesterin, POLin ja WiOLin kanssa.
Koelaulussa sinua pyydetään esittämään vapaavalintainen kappale sekä testataan äänialaa ja sävelkorvaa erilaisilla harjoitteilla. Taiteellisen johtajan lisäksi koelaulua kuuntelee kuoron stemmaviskaaleista ja varajohtajasta koostuva musiikkilautakunta. Koelaulun tuloksesta ilmoitetaan henkilökohtaisesti samana päivänä.
Jos kiinnostuit, ilmoittaudu koelauluihin sähköpostitse osoitteeseen sol-puheenjohtaja@helsinki.fi. Odotamme jo kovasti tapaavamme sinut!
MITÄ: SOLin koelaulut
MISSÄ: Mannerheimin tie 5 A, 6. kerros
MILLOIN: 3.9. ja 10.9. illalla (tarkka kellonaika sovitaan puheenjohtajan kanssa sähköpostilla)

Interested in joining a cheerful student choir?
SOL, the choir of the SavO student nation, is looking for new members! Auditions are held on September 3th and 10th, at the New Student House (Uusi Ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, uppermost floor). We are interested in all male and female voices!
SOL is a mixed choir of about 30 singers combining artistic ambition with a relaxed and sociable atmosphere. Rehearsals take place every Thursday from 6 to 9 pm, and the choir gives several concerts a year, in Helsinki and elsewhere. In autumn we will, among other things, rehearse Christmass programme for our traditional Christmass tour in Savo. In the spring 2021 we will perform Carmina Burana by Carl Orff together with Helsinki Symphonic Winds and two other student choirs. Master of music Sabrina Ljungberg is conducting SOL since autumn 2016.
In the audition, you will be asked to perform one song of your choice, and our conductor will test your vocal range and your sense of pitch. The audition also includes an easy music reading task. In addition to the conductor, the audition will be attended by 3-5 members of the choir. All applicants will be told about the results personally on the same day.
Sign up for the auditions by e-mail: sol-puheenjohtaja@helsinki.fi. We are looking forward to meet you!
WHAT: SOL auditions
WHERE: Mannerheimintie 5 A, 6th floor
WHEN: September 3th or 10th in the evening (spesific time is arranged by email)