Liity kuoroon!

(English below)

Kiinnostaako laulaminen mukavassa opiskelijakuorossa?

Savolaisen Osakunnan Laulajat etsii uusia laulajia! Koelaulut uusille laulajille järjestetään torstaina 8.2. klo 18:00 eteenpäin osakunnan tiloissa Uudella Ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 A, ylin kerros). Kaikille avoimet harjoitukset alkavat klo 18 ja koelaulut pidetään harjoitusten jälkeen. Erityisesti kaipailemme riveihimme lisää mieslaulajia, mutta kaikki ovat tervetulleita koelauluihin.

SOL on noin 30-henkinen sekakuoro, jossa korkea taiteellinen taso, osakuntakuoron perinteinen sosiaalisuus ja iloinen ilmapiiri kulkevat käsi kädessä. Kuoro harjoittelee torstai-iltaisin klo 18-21 ja esittää monipuolista ohjelmaansa muutaman kerran vuodessa Helsingissä ja muualla. Alkavaan vuoteen kuuluu muun muassa kesäinen esiintymismatka Saksaan. Kuoron taiteellisena johtajana on syksystä 2016 toiminut Sabrina Ljungberg.

Ennen varsinaista koelaulutilaisuutta pääset osallistumaan kuoron harjoituksiin ja tutustumaan savolaiskuoron meininkiin. Koelaulussa pyydetään esittämään vapaavalintainen laulu ja siellä testataan myös äänialaa sekä sävelkorvaa. Myös helppo nuotinlukutehtävä kuuluu kokeeseen. Taiteellisen johtajan lisäksi koelaulua kuuntelee kuoron stemmaviskaaleista ja varajohtajasta koostuva, 3-5 hengen ryhmä. Koelaulun tuloksesta ilmoitetaan henkilökohtaisesti samana päivänä. Jos olet kiinnostunut koelauluihin osallistumisesta, ilmoittaudu kuoron puheenjohtajalle Tanja Samulinille osoitteessa tanja.samulin@gmail.com.

Tervetuloa mukaan!

http://sol.savolainenosakunta.fi/

Interested in joining a student choir?

SOL, the choir of the SavO student nation, is looking for new members! Auditions will be held on Thursday, February 8th, at the New Student House (Uusi Ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, uppermost floor). Open rehearsals begin at 6 pm and the auditions will be held after the rehearsals. We are especially interested in new male voices, but everyone is welcome to audition!

SOL is a mixed choir of about 30 singers combining artistic ambition with a relaxed and sociable atmosphere. Rehearsals take place every Thursday from 6 to 9 pm, and the choir gives several concerts a year, in Helsinki and elsewhere. In the summer of 2018, SOL will be taking a trip to Germany to perform with some local choirs. Sabrina Ljungberg has conducted the choir since 2016.

In the audition, you will be asked to perform one song of your choice, and our conductor will test your vocal range and your sense of pitch. The audition also includes an easy music reading task. In addition to the conductor, the audition will be attended by 3-5 members of the choir. All applicants will be told about the results personally on the same day. Sign up for the auditions by e-mail: tanja.samulin@gmail.com (Chairman Tanja).

Welcome!